10 tapaa kehittää tiimin tehokkuutta tukemalla palautumista

12. helmikuuta 2020

Tilastojen valossa riittävään palautumiseen ei tällä hetkellä kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Henkilökohtaisesta palautumisesta huolehtiminen ja oman stressin säätely on jo itsessään haaste meille kaikille. Koko työyhteisön palautumisesta vastaamiseen on tarjolla uusia työkaluja, tukea ja tiedettä siitä mikä palauttaa. Lukemalla tämän blogikirjoituksen opit tieteeseen perustuvia keinoja johtaa palautumista tiimissäsi sekä olet osaltasi mukana luomassa kestävää ja hyvinvoivaa työpaikkakulttuuria.

Riittämätön palautuminen heikentää tuloksia

Herätyskellon ääni tunkeutuu unen läpi ja tuo tähän hetkeen. Pitäisi lähteä töihin vaikka olo on lopen uupunut. Aikaiset aamut voivat olla jatkuvaa piinaa joillekin meistä, mutta kaikki kokevat vaikeita lähtöjä silloin tällöin. Uni katkeaa väärästä kohdasta, herätyskello on lähellä lentää seinään ja olemme valmiiksi ärtyneitä matkalla töihin.  Työpaikalla vastassa on edellisen illan tekemättä jääneet paperityöt, avaamattomien sähköpostien lukumäärä kasvaa ja puhelin soi. Kun pitäisi tehdä tärkeitä päätöksiä, pää lyö tyhjää. Kuulostaako tutulta?

On epätodennäköistä, että työelämä muuttuisi täysin ja voisimme kokonaan poistaa työhön liittyvän stressin. Tutkimusten mukaan voimme kuitenkin kasvattaa psykologista joustavuutta eli resilienssiä huolehtimalla riittävästä palautumisesta. Sen avulla selviämme nopeammin vastoinkäymisistä ja opimme ylläpitämään hyvinvointia ja suorituskykyä jopa paineen alla. 

“työntekijä, joka työskentelee jatkuvasti kuormitusta lisäten, toimii näennäisen tehokkaasti, mutta ei lopulta yllä parempaan lopputulokseen kuin mukavuusalueella vastuuta välttelevä työkaveri”

Henkilökohtaisesta palautumisesta huolehtiminen ja oman stressin säätely on jo itsessään haaste meille kaikille. Koko työyhteisön palautumisesta vastaamiseen on tarjolla uusia työkaluja, tukea ja tiedettä siitä mikä palauttaa. Tiiminvetäjät voivat tukea työntekijöiden palautumista. Tutkimusten mukaan tällöin työntekijöiden työhön liittyvä emotionaalinen uupumus ja terveysongelmat vähenevät, autonomian ja hallinnan tunne lisääntyy, sekä kyky rentoutua ja ottaa etäisyyttä työhön liittyviin ajatuksiin vapaa-ajalla kasvaa.

Lue edellisestä blogista, miten opit tunnistamaan palautumisten tarpeen tiimissäsi.

Mikä palauttaa?

Sellainen toiminta on parhaiten palauttavaa, jossa voi irrottautua työstä, joka on rentouttavaa, joka tuo tunteen hallinnasta ja pärjäämisestä tai kokemuksen autonomiasta ja oman ajankäytön hallinnasta. Työstä irroittautumisella tarkoitetaan työn ja työhön liittyvien ongelmien ja vaatimusten ajattelemisen lopettamista, sekä olotilaa, jossa esimerkiksi työpuhelimeen ei ole pakko vastata. Palautuminen on hyvin yksilöllistä. Se mikä on rentouttavaa yhdelle, ei olekaan rentouttavaa toiselle. On tärkeää, että jokainen löytää juuri itselle sopivat keinot palautua.

”Psyykkisella työstä irroittautumisella tarkoitetaan työn ja työhön liittyvien ongelmien ja vaatimusten ajattelemisen lopettamista, sekä olotilaa, jossa esimerkiksi työpuhelimeen ei ole pakko vastata.”

Tutkimusten mukaan myös yksilön resurssit ovat keskeisiä kestävän työnteon kannalta. Omien resurssien ylläpito sekä kasvattaminen on tärkeää, sillä työkuormitus ja stressi uhkaavat resursseja ja voivat pitkällä tähtäimellä vahingoittaa hyvinvointia. Resurssit ovat joko sisäisiä tai ulkoisia voimavaroja. Sisäisiä resursseja ovat esimerkiksi yksilön vahvuudet ja ominaisuudet, kuten sosiaaliset taidot, älykkyys tai pystyvyyden kokemus. Yksilöllinen tapamme tulkita ympäristön asioita ja tapahtumia suhteessa itseemme joko suojaa stressiltä tai lisää sitä. Ulkoisia resursseja sen sijaan ovat esimerkiksi omaisuus, kuten asunto, tai olosuhteet, kuten tasapainoinen perhe-elämä ja hyvät ystävät.

Kymmenen konkreettista keinoa, joilla tuet tiimisi palautumista

Johdon konsultti ja kirjailija Tony Schwartzin viesti esimiehille on, että työpäivän ei kuulu olla maraton-suoritus, vaan sarja sprinttejä, joiden välissä työntekijä saa kerätä voimia ja palautua.

Johtamis- ja urheiluvalmennuksen asiantuntijoiden Petteri Kilpisen ja Antti Hagqvistin mukaan työntekijä, joka työskentelee jatkuvasti kuormitusta lisäten, toimii näennäisen tehokkaasti, mutta ei lopulta yllä parempaan lopputulokseen kuin mukavuusalueella vastuuta välttelevä työkaveri.

“Työ ei ole maraton-suoritus, vaan sarja sprinttejä, joiden välissä työntekijä saa kerätä voimia ja palautua. 

Voit tukea tiimisi kykyä palautua niin viikonloppuisin, arki-iltoina kuin työpäivän aikana. On sanomattakin selvää, että fyysisellä työympäristöllä on rooli työntekijöiden viihtyvyydessä ja kyvyssä palautua. Työskentely ahtaissa, huonosti ilmastoiduissa ja väärin valaistussa toimistossa on täysin eri kokemus kuin työnteko hyvin sisustetussa, ilmastoidussa ja tilavassa toimistossa joka tulvii luonnonvaloa. Myös organisaatiokulttuuri, johtamistyyli sekä viestintäkäytännöt vaikuttavat työntekijöiden palautumiseen. Itseohjautuvissa, luottamukseen ja yhteisöllisyyteen perustuvissa organisaatioissa työntekijät ovat tutkitusti onnellisempia sekä kokevat vähemmän stressiä.

Kokeile näitä konkreettisia tieteeseen perustuvia keinoja tiimisi palautumisen tukemiseksi:

  1. Järjestä jokaviikkoinen (palkallinen) lempeä jooga-tunti, mindfulness hetki tai rentoutusharjoitus. Vain 15 minuuttia rauhallista hengittelyä tai kehotietoisuuden harjoittelua voi laukaista stressiä ja ladata akut loppupäivälle.

  2. Kannusta tiimiläisiä sulkemaan työpuhelimet työpäivän päätteeksi. Jos tämä ei ole mahdollista, ehdota sulkemaan pop-up ilmoitukset ja äänet pois puhelimesta. On parempi vilkaista puhelinta kahden tunnin välein kuin tulla jatkuvasti keskeytetyksi.

  3. Palautuminen alkaa jo työpäivän aikana. Voit opastaa tiimiläisiä hallitsemaan energiatasoja pitkin työpäivää. Kannusta tiimiläisiä pitämään lyhyitä mikro-taukoja työpäivän aikana. Mikro-tauon aikana voi esimerkiksi venytellä, käydä hakemassa kupin teetä tai kiertää viereisen puiston. Pidä myös itse tarpeeksi taukoja työpäivän aikana, koska esimerkillä johtaminen on kaikista tehokkainta.

  4. Ehdota, että tiimiläiset kokeilevat mindfulness- harjoittelua työmatkalla. Harjoittelu on yksinkertaista ja tapahtuu keskittymällä fyysisen ympäristön yksityiskohtiin kaikkien aistien avulla. Harjoitellessa huomio pidetään aisti-informaatiossa, mieleen nousevien muiden ajatusten sijaan.

  5. Kannusta tiimiäsi lounastamaan toimiston ulkopuolella ja mahdollisuuksien mukaan ruokailemaan työkavereiden tai ystävien seurassa. On suositeltavaa, että työhön liittyviä keskustelunaiheita vältetään kokonaan lounaalla. Yhteinen lounastauko tiiminvetäjän tai esimiehen kanssa on tutkimusten mukaan vähemmän palauttava kuin lounas ystävien ja kollegoiden kanssa.

  6. Pidä terveellisiä, ilmaisia välipaloja kuten pähkinöitä ja hedelmiä tarjolla toimistolla jatkuvasti. Terveellisen naposteltavan tarjoaminen torjuu iltapäivän väsymystä sekä sokerinhimoa, ja pitää energiatasot tasaisina läpi päivän.

  7. Muistuta työntekijöitäsi unen merkityksestä ja tarjoa tietoa sen vaikutuksista aivojen terveyteen, ikääntymiseen sekä palautumiseen. On myös hyvä muistuttaa aika ajoin, että pienikin määrä alkoholia estää tehokkaasti palautumista sekä heikentää unen laatua.

  8. Luonnolla on tutkitusti voimakas hyvinvointia lisäävä ja rauhoittava vaikutus. Järjestä seuraava kokous metsään tai sellaisen puutteessa puistoon tai rannalle.

  9. Pyri rakentamaan autonomiaan ja luottamukseen perustuva työpaikkakulttuuri, jossa kullakin tiimiläisellä on vapaus itse vaikuttaa työskentelytapoihinsa. Tämä tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden mukauttaa työ muuhun elämään ja tasapainottaa työ sekä perhe-elämä heille parhaimmalla tavalla.

  10. Muistuta tiimiläisiäsi omasta terveydestä, perheestä sekä ystävyyssuhteista huolehtimisen tärkeydestä. Työntekijän pääasialliset voimavarat, resurssit ja motiivit löytyvät usein toimiston ulkopuolelta, eikä niistä huolehtimista tule unohtaa uraputkessa.

Muutos lähtee työyhteisön sisältä

Työpaikkakulttuurin muutoksessa organisaatiolla on suunnannäyttäjän ja valmentajan rooli. Toivomme, että tämä blogikirjoitus rohkaisee tiiminvetäjiä, johtajia ja esimiehiä tarkastelemaan työpaikkakulttuurin kehityskohteita. Kestävään työntekoon rohkaisemalla kaikki voittavat.

Näiden vinkkien avulla voit tukea tiimiäsi palautumaa paremmin. Sen lisäksi että että työntekijöiden elämänlaatu paranee, olet osaltasi rakentamassa luottamukseen, lojaalisuuteen sekä hyvinvointiin perustuvaa työpaikkakulttuuria, sekä työpaikkaa, jonne on mukava tulla töihin joka aamu. Aloita muutos itsestäsi ja ole esimerkkinä muille.

Emooter on virtuaalinen opas työhyvinvointiin. Autamme sinua luomaan ja ylläpitämään hyvinvoivaa työpaikkakulttuuria. Sijoittamalla muutaman minuutin päivästäsi löydät avaimet omaan palautumiseesi sekä ohjaat tiimisi palautumista onnistuneesti. Lue lisää Emooterista täällä.

Voisiko Emooter olla hyödyllinen sinulle ja tiimillesi? — Varaa aika demoon

Kenties lisää kiinnostavia juttuja?

Tervetuloa, uudet tuttavat